Suurien dinosaurusten aikakaudella, 200 miljoonaa vuotta sitten, suuret punapuut hallitsivat suurta osaa maapallon mantereista. Niiden kivettyneitä jäänteitä on löytynyt hämmästyttävän laajoilta alueilta. Jääkaudet kuitenkin hävittivät punapuut kaikkialta muualta paitsi Pohjois-Amerikan länsirannikolta. Punapuut eivät ilmaston viilentyessä kyenneet siirtymään omin avuin itä-länsi-suuntaisten vuoristojen yli.

Kaksisataa vuotta sitten maailmassa oli jäljellä vain 800 000 hehtaaria punapuumetsiä. Nyt näistäkin ikivanhoista metsistä on jäljellä enää 5 prosenttia, eli 40 000 hehtaaria.

Pisin nykyään elossa oleva jättiläispunapuu, Hyperion, on 116 metrin pituinen. Suurin mammuttipetäjä Kenraali Sherman, intiaaneille Metsän Isä, on ”vain” 84 metrin pituinen.

Siinä on kuitenkin juuria lukuun ottamatta 1 400 kuutiometriä puuta. Suurimmat maapallolla 1800-luvulla kasvaneet punapuut ovat saattaneet olla vielä kaksi ja puoli kertaa suurempia ja mahdollisesti jopa 140 metrin pituisia.

Jättiläispunapuut ja mammuttipetäjät pystyisivät kasvattamaan paljon suurempia hiilivarastoja kuin mitkään muut puulajit. Ne pystyisivät sitomaan hehtaaria kohti maan alle ja maan päälle vähintään 1 000 tai 1 500 tonnia hiiltä.

Pitäisikö meidän ilmastonmuutoksen torjumiseksi ryhtyä palauttamaan punapuita takaisin ainakin joillekin sellaisille Euraasian ja Pohjois-Amerikan alueille, joilla ne ovat aikoinaan kasvaneet? Esimerkiksi eräät Britanniaan istutetut punapuut olivat jo 150-vuotiaina nuorukaisina 56 metriä pitkiä ja neljän metrin paksuisia.
Mammuttipetäjät saattaisivat menestyä jopa tulevaisuuden vähän nykyistä lämpimämmässä Suomessa. Ne selviytyvät hengissä jopa 30 asteen pakkasista, jos lumi tai multa suojaa niiden juuria. Jättiläispunapuu on valitettavasti paljon mammuttipetäjää kylmänarempi laji.
 
Tiedetoimittaja, Risto Isomäki, 30.5.2022, Hanko